Midas ASML:n pääyhteistyökumppaniksi - Kultainen Luuri -kilpailu julkistettu « Takaisin

Midas Touch Oy ja Asiakkuusmarkkinointiliitto ry ovat yhdessä julkistaneet Suomen ensimmäisen telemarkkinoinnin laatukilpailun, Kultaisen Luurin. Jo vuosia on suoramarkkinointialalla jaettu Vuoden Suora -palkintoja ja nyttemmin Kontakti-palkintoja - nyt siis ensimmäistä kertaa myös laajasti suoramarkkinoinnissa hyödynnetty puhelin on huomioitu tärkeänä kontaktikanavana.

Tj Timo Juurakko kertoo palkinnon taustoista: "Olemme toistuvasti kuulleet ihmettelyä alan toimijoilta, miksi satoja miljoonia kontakteja vuosittain käsittelevä jakelutie on sivuutettu sekä erilaisissa mainosalan kilpailuissa että myös alaa erittäin lähellä olevan suoramarkkinointialan kilpailuissa. Päätimme tarttua haasteeseen ja lähteä yhteistyöhön ASML:n kanssa luomaan KULTAINEN LUURI -palkinnon, josta tulee vuotuinen alan benchmark-tapahtuma; tavoiteltu ja arvostettu palkinto. Haluamme näin omalta osaltamme olla mukana nostamassa ansaittuun arvoonsa taitavat puhelinkonseptien käsikirjoittajat ja toteuttajat. Tässä haaste alalle: pestään kekseliäisyydessä iänikuiset copytekstit, joita postiluukku ja mainosvälineet suoltavat! Puhelin ei anna armoa: vastaanottaja on elävä olento ja hänen huomionsa voittamisessa eivät puolittaiset tarinat kelpaa. Kuka laittaa pohjat tänä ensimmäisenä vuonna 2009?"

Vuoden 2009 kilpailu ja osallistumisohjeet julkistetaan ASML:n nettisivuilla helmikuun aikana: www.asml.fi


 
Midas Touch Oy:n toimitusjohtaja vaihtuu
29.04.2010
Markku Pihlajaniemi jättää Midas Touch Oy:n toimitusjohtajan tehtävät. Uudeksi toimitusjohtajaksi 1.5.2010 alkaen on nimitetty yo- merkonomi Riku Lamppu (51).
 
 
 
 
 
NettiTieto Oy